Töihin pelialalle?

Kiinnostaako työpaikka pelialalla?

Jos vietät paljon aikaa nettikasinolla, on sinulla varmaan käynyt jossain vaiheessa mielessä ajatus, että siirtyisit pelialalle töihin. Ala onkin varsin mielenkiintoinen, monipuolinen sekä kansainvälinen. Pelien kehittämisessä tarvitaan paljon usean eri alan ammattilaisia. Suomessa pelialalla ei ole kovin paljoa toimijoita, joten jos kiinnostusta pelialaa kohtaan löytyy, kannattaa silloin etsiä työpaikkaa ulkomailta. Euroopassa etenkin Ruotsi sekä Iso-Britannia ovat kovia tekijöitä erityisesti pelien kehittämisessä. Malta taas hallitsee hyvin pitkälti muuten Euroopan pelimarkkinoita, ja suurin osa Suomessakin toimivista nettikasinoyrityksistä pitää päämajanaan Maltan aurinkoista saarta Välimeren maisemissa. Minkälaisia taitoja ja tutkintoja pelialalla sitten tarvitaan? Lue eteenpäin, niin avaamme pelialan saloja.

Ohjelmistotekniikkaa tarvitaan aina ja kaikkialla

Kuten nykyään muillakin aloilla, koodaajille on aina kysyntää pelialalla. Ohjelmistoalan hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että kun kerran oppii koodaamaan, voi taitoa hyödyntää hyvin monessa paikassa. Ohjelmoinnin taitajia tarvitaan kasinobisneksessä esimerkiksi suunnittelemaan ja toteuttamaan pelien takaa löytyvä logiikka ja toiminnallisuus. Samoin itse nettikasinoilla kaikki toiminnot sisäänkirjautumisesta pelien avaamiseen ja eri tarjousten laskemiseen toimii erilaisten koodinpätkien ansiosta.

Tilastotieteet ja matematiikka auttavat myös

Jos numerot kiinnostavat koodaamista enemmän, kannattaa silloin hankkia tutkinto tilastotieteestä tai matematiikasta. Matemaatikkoja tarvitaan esimerkiksi pelien suunnitteluprosessissa. Heidän tehtävänään on suunnitella mallit, joiden avulla peleille saadaan aikaan esimerkiksi haluttu volatiliteetti sekä palautusprosentti. Samoin myös itse kasinoiden puolella matemaatikoille ja tilastotieteilijöille riittää kysyntää. Erilaisten mallien ja kannattavuuslaskelmien tekeminen on arkipäivää kaikilla nettikasinoilla.

Myös luovan alan osaajia tarvitaan

Jos koodaaminen ja numerot eivät ole sinun juttusi, voit silti löytää työpaikan pelialalta. Luova ala on myös totta kai edustettuna kasinoiden maailmassa, sillä jonkun täytyy suunnitella ja piirtää grafiikat sekä uutuuspeleihin että kasinoiden nettisivuille ja appeihin. Samoin esimerkiksi pelien äänet syntyvät äänisuunnittelijoiden työn tuloksena.

Kielen taitajat tarpeessa

Monet meistä ovat varmasti joskus asioineet kasinon asiakaspalvelussa. Usein chattiin tai puheluun vastaa reippaasti suomea puhuva henkilö. Asiakaspalvelutyö onkin hyvin yleinen tapa päätyä kasinoalalle. Suomenkielisille asiakaspalvelijoille on kysyntää etenkin Maltalla, jossa useat kasinot pitävät päämajaa. Esimerkiksi LeoVegas mainostaa usein työpaikkoja asiakaspalvelussa suomen kielen taitajille.

Kasinot ja kasinopelejä kehittävät yritykset tarjoavatkin mielenkiintoisen ja kansainvälisen ympäristön usean eri alan osaajille, ja avoimia työpaikkoja löytyykin useasta eri maasta.

Rate this post