Ruotsalaisten pelitottumukset tarkastelussa

Ruotsalaisten pelitottumukset syynissä

Vähän aikaa sitten Ruotsissa julkaistiin konsulttiyhtiö Mediavisionin tekemä tutkimus, jossa selvitettiin ruotsalaisten pelitottumuksia. Tutkimuksen mukaan noin 55 % kaikista 18 – 74 vuotiaista ruotsalaisista pelaa rahapelejä vähintään kerran kuukaudessa tai useammin. Raportista näkyy selkeästi, että rahapelien suosio on kasvussa, sillä samasta ikäryhmästä vuonna 2016 pelaamista harrasti 50 %.

Mediavision huomasi, että kasvu kasinoalalla on tullut pääasiassa ulkomaisten nettikasinoiden toimesta. Ulkomaiset nettikasinot ovat edistäneet pelaamisen suosiota. Yksi kahdeksasta ruotsalaisesta pelaa kuukausittain ulkomaille lisensoidulla nettikasinolla. Luku nousi 25 % verrattuna edellisvuoteen.

Monet kasinoalalla toimivista yrityksistä, kuten esimerkiksi Betsson, LeoVegas sekä Kindred Group ovat alun perin ruotsalaisia yhtiöitä. Lainsäädännöllisistä syistä ne ovat siirtäneet toimintansa Maltalle, josta käsin yritykset pystyvät tarjoamaan kasinopelejä kaikkialle Eurooppaan.

Tutkimuksessa tutkittiin myös uusien pelitilien määrää. Mediavision toteaa, että suuri osa uusista peltileistä avattiin juuri tällaisille Maltalle rekisteröityneille kasinoille. Ruotsin kasinomarkkina on siis kovassa kasvuvauhdissa. Vuodenvaihteessa Ruotsi ottaa käyttöön uuden lisenssimallin, jonka avulla ulkomaille rekisteröidyt nettikasinot pystyvät tarjoamaan pelejä ruotsalaisille. Uudessa mallissa operaattorit hakevat Ruotsin peliviranomaiselta Lotteriinspektionenilta lisenssin, jonka turvin ne voivat tarjota pelejä.

Toisessa vähän aikaa sitten tehdyssä tutkimuksessa ruotsalainen tutkimusyritys Kantor Sifo osoitti, että monet eniten Ruotsissa markkinointiin käyttäneistä yrityksistä olivat kasinoalan yrityksiä. Esimerkiksi Ruotsin monopoliyhtiö Svenska Spel löytyi top 20 yrityksen listalta. Svenska Spel käytti yhteensä 472,3 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 45,8 miljoonaa euroa) markkinointikampanjoihin vuonna 2017. Kindred Group (aikaisemmin Unibet Group) käytti markkinointiin 443,1 miljoonaa kruunua (43 miljoonaa euroa). LeoVegas oli suurin markkinointibudjetin kasvattaja, sen markkinointi kasvoi 314 miljoonaan kruunuun (30,4 miljoonaa euroa), joka tarkoittaa yhteensä 83,2 % korotusta edellisvuoden budjettiin verrattuna.

Useat tutkijat ovat sitä mieltä, että suuret ja alati kasvavat markkinointibudjetit ovat suoraan kytköksissä tulevaan rahapelilainsäädännön uudistukseen. Yritykset haluavat markkinoinnin kautta pönkittää brändiensä asemaa Ruotsissa. Tämän avulla he uskovat saavansa kilpailuedun kilpailijoihin verrattuna. Asiantuntijat arvioivat, että kilpailu uusilla Ruotsin avautuvilla kasinomarkkinoilla tulee olemaan äärettömän tiukkaa.

Nähtäväksi jää, seuraako Suomi Ruotsin esimerkkiä monopolijärjestelmän purkamisesta. Veikkaus tuskin haluaa luopua monopolijärjestelmästä, mutta valtion kannalta lisenssijärjestelmä saattaisi olla kannattava, sillä näin valtio pääsisi nauttimaan pelien verotuloista.

Rate this post